Sovittelu ei aina toimi

Sovittelun kannalta ympäristökiistat ovat vaikeimmasta päästä. Joskus lopputulema on, että kiistaa ei voi ratkaista sovittelemalla.

Ympäristökiistat koskettavat usein laajaa ihmisjoukkoa ja ne ovat monisäikeisiä. Siksi myös itse sovitteluprosessi on laaja ja pitkäkestoinen. Verrattuna esimerkiksi työyhteisösovitteluun, jota kannattelee suhteellisen selkeä prosessi, ympäristökiistojen sovittelu vaatii melkoista selvittelyä ja räätälöintiä. On vaikea arvioida, kauanko ympäristösovittelu vie aikaa ja rahaa, ja onko kiista ylipäätään soviteltavissa. Jo sovittelun tavoite voi olla epäselvä. Mikä voisi olla se lopputulos, johon kaikki voisivat suostua?

Ratkaisemattomat turvekiistat

Kiistat turpeen energiakäytöstä ovat Suomessa kehittyneet pitkälle. Osapuolten välisen kommunikaation heikkous on omiaan lisäämään epäluottamusta, ennakkoluuloja ja leimaamista. Turveteollisuusyritys Vapo Oy halusi selvittää, olisiko sovittelulla mahdollista edistää hyvin ristiriitaisessa tilanteessa olevien osapuolten välistä kommunikaatiota. Ei ole, oli konfliktikartoituksen tulos.

Kun osapuolille ei ole selvää miksi ylipäätään sovitella, tahtotila ei ole otollinen. Turpeen energiakäytön hyväksyttävyyteen liittyy perustavaa laatua olevia arvoerimielisyyksiä, joita ei voi sovitella yhteen. Vastakkaisten arvojen lisäksi kuviossa ovat mukana hyvin erilaiset intressit, poliittiset intohimot sekä selkeät eturistiriidat: kun joku hyötyy, joku toinen häviää. Osapuolten välinen epäluottamus on syvää eikä osallisten joukko ole pieni: viranomaiset, ministeriöt, konsultit, turpeen tuottajat, ympäristöjärjestöt ja lukuisat yksittäiset ihmiset ympäri Suomea. Ainoastaan yhden turvekiistoihin liittyvän asian (erimielisyydet päästötarkkailun toteuttamisessa) nähtiin sisältävän edellytyksiä konsensukseen tähtäävään dialogiin.

Sovittelulla haetaan kaikille osapuolille vähemmän haitallisia ratkaisuja tai mahdollisuuksia lieventää haittoja. Ajatusta aidosta ja tehokkaasta neuvottelutilanteesta haastaa turvekiistoissa se, että päätökset ja sen mukana lopulliset arvovalinnat tehdään poliittisen päätöksenteon tasolla. Turvekiistoihin liittyy keskeisesti myös joukko lakisääteisiä tehtäviä hoitavia virkamiehiä, eikä virastoilla ole ollut tapana avata sisäisiä menettelytapojaan yhteiseen keskusteluun. Myös lait ja asetusten määräykset asettavat reunaehtoja vapaaehtoiselle sopimiselle.

Sovittelun inhimillisyys

Kaikesta huolimatta vuorovaikutussuunnittelija Juha-Pekka Turunen löytää syyn, miksi sovittelua kannattaa yrittää ennen raastupaan menoa: oikeudessa eivät kohtaa ihmiset vaan paperiniput. Oikeuskäsittely ei mahdollista varsinaisen kiistan käsittelyä. Käsittelemättä jäävät loukkaamiset ja loukkaantumiset, pelot ja huolet. Asia-argumenttienkin takana ovat usein tunteet. Oikeudessa joku voittaa, toinen häviää.  Sovittelun vahvuus on, että sillä voidaan hakea ratkaisua, joka olisi kaikille osapuolille edes vähän nykytilannetta parempi.

Median rooli sovittelussa?

Tyypillisesti journalistit nähdään enemmänkin sovittelun hankaloittajina kuin edistäjinä. Kiistojen osapuolet saattavat omaa asemaansa vahvistaakseen esiintyä julkisuudessa hyvinkin kärjekkäästi, jolloin kynnys hyväksyä mahdollisia yhdessä löydettäviä ratkaisuja nousee. Toinen huolenaihe liittyy median tapaan käsitellä kiistoja. Saatetaan olla huolissaan siitä, että media kiistää koko konfliktin olemassaolon eikä anna sille tarpeeksi huomiota. Toisaalta sensaatiomaiset tai polarisoivat  jutut kärjistävät osapuolten välisiä suhteita ja tekevät konfliktin ratkaisemisesta entistä vaikeampaa. Sovittelujournalismi-hankkeessa pohdimme, voiko sovittelevuus olla journalistin toimintaa ohjaava tavoite, ja miten sovitteleva journalismi käsittelee konfliktiherkkiä aiheita.

Lähteet:

Juha-Pekka Turunen (2013) Turvekiistojen kartoitus. Diskurssi Oy.
Juha-Pekka Turusen haastattelu 19.2.2015 Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hankkeeseen. Hanketta koordinoi Lapin yliopisto ja se oli osa Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi -ohjelmaa.

– Paula Haara (paula.haara@uta.fi)

Mainokset

Työpajat lähestyvät!

Hankkeemme työpajat käynnistyvät muutaman viikon kuluttua Helsingissä ja Oulussa. Osallistujille on lähetetty infokirje ensimmäistä tapaamista varten, pian nähdään! Muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa toivomme voivamme jatkaa keskustelua vaikkapa täällä blogissa tai Twitterissä (@sojohanke, #sovittelujournalismi). Ensi tammikuussa alkavista Tampereen ja Lappeenrannan työpajoista voi kysellä myös – Itä-Suomessa onkin ollut vielä hiljaista!

Kiitos vielä kaikille yhteydenotoista. Kun suunnittelimme tätä hanketta, emme tietenkään voineet olla varmoja, millaisen vastaanoton ideamme saisi ”kentällä”.  Meillähän ei ole valmiita ratkaisuja eikä tutkimustuloksia jaettavaksi, vaan sovittelujournalismia lähdetään yhdessä kehittämään ja kokeilemaan. Olemme kuitenkin saaneet paljon innostunutta, jopa toiveikasta palautetta (ja jonkin verran myös hienovaraista epäilyä), vaikka olemme vasta pääsemässä liikkeelle. Ilmeisesti siis osumme jonkinlaiseen ajan hermoon: eri alojen journalistit hyvin monenlaisista medioista ovat vastanneet kutsuumme, mikä tuntuu kertovan siitä, että tarvetta julkisen keskustelukulttuurin kehittämiselle koetaan nyt laajalti.

Esittelimme hankettamme myös Median ja viestinnän tutkimuksen päivillä Helsingissä 8.-9. huhtikuuta. Myös tutkijakollegat osoittivat tukea ja kiinnostusta – ja esittivät samoja kysymyksiä, mitä itsekin kysymme. Sopiiko sovittelu kaikille tai kaikkiin aiheisiin? Millä tasoilla ja missä eri vaiheissa journalismi tai journalisti voi pyrkiä sovittelevaan rooliin? Tutkimuspäivien yleinen teema oli ”luottamus”, ja luottamuksen rakentamisesta ja ylläpitämisestähän sovittelussa lopulta on kysymys.