Väliseminaarin ohjelma

Tervetuloa Sovittelujournalismi-hankkeen väliseminaariin kuulemaan, mitä toimintatutkimuksemme ensimmäinen vuosi on opettanut ja millaisia journalistisia kokeiluja työpajoihin osallistuneet toimittajat ovat toteuttaneet! Seminaari on avoin myös ulkopuolisille. Yhdessä jatkamme keskustelua siitä, millaisin keinoin julkisen keskustelun kärjistymistä voisi välttää ja polarisaatiota tuottavia jännitteitä purkaa.

Pyydämme tulijoita ilmoittautumaan tällä lomakkeella viimeistään maanantaina 9.1., jotta osaamme varata sopivan määrän kahvia ja pullaa!

Aika: torstai 12.1.2017, klo 10-16

Paikka: Tampereen yliopisto, Pinni B1096, Kalevantie 4.

Ohjelma:

10.00 Avauspuheenvuoro – hankkeen johtaja Laura Ahva: Onko journalismin tehtävä sovitella?

10.30 Työpajojen tuloksia 1 – toimittaja Noora Kettunen: Sovittelumedian perustaminen

10.45 Työpajojen tuloksia 2 – toimittaja Matleena Ylikoski: Sovittelevan radiokeskustelun rakentaminen aiheesta vaihtoehtohoidot ja lääketiede

11.00 Kommenttipuheenvuoro: yliopistonopettaja Maija Gerlander, Jyväskylän yliopisto

11.30 Lounas (omakustanteinen)

12.30 Vierailijaluento – filosofi ja tietokirjailija Ville Lähde: Miten keskustelu ajetaan umpikujaan?

13.30 Työpajojen tuloksia 3 – toimittaja Jenni Leukumaavaara: Saamelaisten kokemuksia kohtaamisista median kanssa

13.45 Työpajojen tuloksia 4 – päätoimittaja Riikka Suominen: Vahvistaako puoluelehti vain oman kuplan kaikua? Näin hyödynnämme sovittelujournalismin oppeja Vihreässä Langassa

14.00 Kommenttipuheenvuoro: toimittaja Satu Vasantola, Helsingin Sanomat

14.30 Kahvitauko

15.00 Yhteenveto ja keskustelua – tutkija Mikko Hautakangas: Kohti sovittelevia käytäntöjä

16.00 Seminaari päättyy

Miten journalismi pelastetaan? Hollannin konferenssin kuulumisia

Kuten olemme aiemmin todenneet, sovittelujournalismi on läheistä sukua rakentavalle journalismille (constructive journalism), josta etenkin Euroopassa puhutaan nykyään paljon. Noora Kettunen Helsingin työpajastamme kävi Hollannissa maailman ensimmäisessä rakentavan journalismin konferenssissa.

Median ja riippumattoman journalismin kriisi on länsimaiden yhteinen huolenaihe, johon voidaan hakea myös yhteisiä ratkaisuja. Tämä kävi hyvin selväksi “maailman ensimmäisessä kansainvälisessä rakentavan journalismin konferenssissa” Hollannissa joulukuun alussa. Tapahtuman järjesti Zwollessa toimiva Windesheimin ammattikorkeakoulu, jossa myös opetetaan rakentavaa journalismia. Yksipäiväisessä tapahtumassa keskusteltiin paitsi rakentavasta journalismista myös laajemmin journalismin tilasta ja tulevaisuudesta. Paikalla oli toimittajia lähinnä Pohjois- ja Keski-Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Luottamus joukkoviestimiin on rapautunut tai rapautumassa kaikkialla länsimaissa. Monien joukkoviestimien reaktio muutoksen edessä on kuitenkin ollut loukkaantunut “teidän tulee meitä ikävä” (you’re gonna miss me when I’m gone), kuten kansalaisjournalismia tekevän yhdysvaltalaisen MIT Civic Media Labin johtaja Ethan Zuckerman totesi. Hänen mukaansa kansan tehtävänä ei ole pelastaa journalismia, mutta journalismin tehtävänä voi olla pelastaa kansalaiset. Jos toimittajat eivät ymmärrä lukijoitaan, eivät lukijatkaan ymmärrä sitä journalismia, jota mediataloissa tehdään.

Ethan Zuckerman, MIT Civic Media Labin johtaja.

Myöskään meidän sovittelujournalistien ei pidä tukehtua tietämykseensä ja luulla, että me tiedämme ihmisiä vaivaavat ongelmat ja myös ratkaisut niihin. Lukijoiden luottamus voidaan saavuttaa vain vuorovaikutuksessa. Zuckerman muistutti siitä, että journalisteilla on valta ja vastuu muokata sosiaalisia normeja: meidän on tuotava esiin, miten valta toimii, ja miten kertomamme tarinat voivat luoda käytännön ratkaisuja ongelmiin. Jos emme tunne yleisöämme tai julkisoamme, ei ole ihme, jos etenkin nuoret lukijat lipuvat perinteisten medioiden ulottumattomiin.

Paitsi ongelmia konferenssissa esitettiin myös ratkaisuja. Tanskalaistoimittaja Troels Mylenberg huomautti, että ihmiset luottavat eniten kavereihinsa, joten meidänkin tulee olla lukijoiden kavereita. Mylenberg on päätoimittaja Jysk Fynske Medier –mediakonsernissa, jonka lehdissä siinä on onnistuttu: rakentava journalismi on tuottanut myös rakentavaa palautetta toimitukselle.

Moni konferenssiin osallistunut kertoi joutuneensa selittämään alaisilleen tai työtovereilleen, että rakentava journalismi ei tarkoita positiivisuutta tai sitä, että emme kritisoisi valtaapitäviä. Rakentavan ja sovittelevan journalistin on oltava kriittinen mutta ei kyyninen.

Kansainväliset tapaamiset tuovat uusia näkökulmia pohtimiimme ongelmiin. Ehkä voisimme järjestää vastaavanlaisen tapahtuman joskus myös Suomessa?

Noora Kettunen

Välineitä vihapuheen vastustamiseen

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ja Mediakasvatusseura järjestivät Tästä saa puhua! -seminaarin, jonka aiheena oli vihapuhe ja disinformaatio. Myös allekirjoittanut osallistui kaksipäiväisen seminaarin toiseen päivään, linkittyyhän aihe mediaympäristöihin. Tapahtuma kokosi paikalle tutkijoita, kasvattajia ja kansalaistoimijoita kuulemaan asiantuntijapuheenvuoroja. Iltapäivällä pohdimme yhdessä ratkaisukeskeisissä työpajoissa, mitä vihapuheen vastustaminen voisi käytännössä olla.

Journalismin toivottiin tunnistavan roolinsa maahanmuuttajia kohtaan tunnetun pelon tuottamisessa ja ottavan yhteiskunnallista vastuuta. Viestiä haluttiin välittää myös journalismin koulutuksen suuntaan, jotta uutisoinnin tapoihin kiinnitettäisiin huomiota. Epämääräisyyksillä, spekuloinnilla ja kriisitilojen julistamisella tuotetaan uhkakuvia ja edistetään rasistisia agendoja. Jännitteitä purkava sovitteleva journalismi herätti kiinnostusta, ja sojo-projektista oli myös pyydetty kertomaan työpajassa, johon osallistuin.

Vihapuheen vastustamiseen kaivattiin ymmärtävää ja empaattista otetta, vaikka se ei aina ole helppoa. Aiheellinen muistutus oli, että vihapuheen uhrien kokemuksia ja tunteita ei tule unohtaa. Vihaan vastaaminen vihalla on yleensä tehotonta. Sen sijaan voisi tarjota toiselle mahdollisuuden kyseenalaistaa omaa ajatteluaan ja pohtia, miksi näen maailman niin kuin näen. Varsin sovitteleva ajatus.

Myös sovittelujournalismi-työpajoissa olemme pohtineet, kuinka maailma näyttäytyy jokaiselle eri tavoin. Mitä esimerkiksi tasa-arvo kenellekin merkitsee? Saatamme huomata, että puhummekin oikeastaan eri asioista. Silloin emme koe tulevamme kuulluksi omissa ongelmissamme.

Oletamme helposti, että itse tärkeänä pitämämme asiat ovat tärkeitä myös muille. Luulemme, että toinen ajattelee samalla tavalla ja tietää samat asiat. Samanmielisten kanssa on helppo hymistellä. Mekin olimme seminaarissa monesta asiasta jotakuinkin samaa mieltä. Mutta kuinka pitkälle haluan ymmärtää niitä, jotka eivät ajattele kuin minä?

On surullista, että vihapuheesta on tullut normaalia. Seminaarissa puhuttiin kasvatuksen merkityksestä. Käytöstavoista ja sallitun rajoista on hyvä keskustella kaikenikäisten kanssa. Ihmisoikeuksista on turha paasata, jos toinen ei edes näe toiminnassaan mitään rasistista.

Ratkaisuja etsittäessä on hyvä määritellä ensin, millaisesta ongelmasta kulloinkin puhutaan. Disinformaatioon tai poliittiseen vihapuheeseen ei tepsi samat keinot kun ajattelemattomuudesta johtuviin loukkauksiin, eikä mediakasvatus ratkaise osattomuuden kokemuksia. Vihapuheen vastustamiseen kaivataan ymmärtävää otetta ja konkreettisia keinoja, joita jokainen voisi soveltaa arjessaan.

Paula Haara