Perjantain studioyleisössä

Olimme perjantaina YLEn Perjantai-ohjelman studioyleisössä. Teemana oli ”Viha ei koskaan lopu vihalla”, empatian ja kuuntelemisen tärkeys. Ohjelman tekijät olivat inspiroituneet parin viikon takaisesta kohtaamisestamme luennolla ja meidät oli pyydetty eturiviin valmiina kommentoimaan tarvittaessa. Kiitoksia vielä kutsusta Perjantain väelle! Me kuuntelimme. Suoran TV-lähetyksen hektisessä tunnelmassa ei lopulta tilaa yleisökommenteille jäänyt, joten kertokaamme muutamia ajatuksia nyt näin blogin välityksellä.

perjantai

Kuka pääsee ääneen?

Perjantai-ohjelma on YLE:n perjantain loppuillan prime timessa (klo 21-22) suorana lähetettävä keskusteluohjelma, jota mainostetaan mm. ”epäkorrektiksi keskusteluohjelmaksi, joka pistää miettimään”. Ensisijainen tavoite ei siis liene syvällisen analyysin tuottaminen, vaan puheenaiheiden luominen ja erilaisten näkökulmien tarjoaminen jatkokeskustelua varten. Alusta alkaen Perjantain tyyliin on kuulunut teemojen käsittely tuomalla rinnakkain lavalle kaksi keskenään ristiriitaistakin henkilöä, ”eri leirien” edustajat. Kumpaakin vierasta kuullaan ensin erikseen, lopuksi vielä yhdessä. Usein tämä avaa kiinnostavia mahdollisuuksia dialogille ja osoittaa, että erimielisetkin mahtuvat samalle lavalle. Vähintään yhtä usein vierasvalinnat myös herättävät vastalauseita kritiikittömästä ääneen päästämisestä tai tasapuolisuusharhasta.

Perjantain ympärillä käyty ennakkokeskustelu osoitti jälleen, että TV-ohjelmaan kutsutuksi tuleminen, keskusteluun antautuminen tai siitä kieltäytyminen ovat kaikki jo sinällään painavia puheenvuoroja. Näillä puheenvuoroilla voi myös olla erilaiset yleisöt – etenkin näin sosiaalisen median aikana keskustelusta kieltäytyminen yhdellä areenalla voi avata painokkaan keskustelun toisella. Samalla tavalla myös sitä, että ei ole tullut kutsutuksi keskusteluun, voidaan käyttää argumenttina ”omien” joukossa: ”yritetäänkö meidät vaientaa?”.

Vaikuttaakin siltä, että vierasvalinnoista ja niihin liittyvästä ”somepelosta” eli ennakoitavissa olevasta kritiikistä on tullut (etenkin konfliktiherkkien aiheiden kohdalla) merkittävä osa ajankohtaisohjelmien taustalla tehtävää työtä. Liekö niin, että itse televisioruudulla näkyvän keskustelun suunnitteluun jää vähemmän paukkuja, kun jo keskustelun rakentamisesta on tullut yhä monimutkaisempi julkisuuspeli? Julkisten puheenvuorojen tarjoajat eivät voi enää luottaa siihen, että näkyvyys on itsestään selvästi haluttua. On mietittävä, mitä kukin keskustelija voi saavuttaa osallistumalla keskusteluun, mitä he riskeeraavat osallistuessaan, tai millaisen viestin he lähettävät kieltäytymällä.

Pyrkimys keskustelun moniäänisyyteen on sinänsä arvokasta ja sovittelevuuden näkökulmasta välttämätöntäkin. Tämän moniäänisyyden hallinta voi kuitenkin osoittautua hankalaksi (kuten esimerkiksi Veikka Lahtinen tuoreessa bloggauksessaan toteaa).

Keskustelun rajaamisen haaste

Sovittelujournalismin näkökulmasta olemme puhuneet aiemminkin siitä, että sovittelevuus ei välttämättä toimi kaikissa mediamuodoissa eikä kaikissa aiheissa. Perjantain 55 minuutin suora TV-lähetys, jonka rakenteeseen kuuluu myös yksi lyhyt insertti ja lyhyt dokumentti, asettaa väistämättä hyvin tiukat raamit puheenvuoroille, sekä toimittajien mahdollisuuksille puuttua niihin esimerkiksi jatkokysymyksiä esittämällä. Useimmat puhujat ovat epäilemättä valmistelleet ennen lähetystä joitakin pääpointteja, jotka haluavat tuoda esiin (niin mekin teimme: pääviesti oli mietittynä ennen kuin lähetys edes alkoi, ja perustui näin ollen ennakointiin enemmän kuin varsinaisesti keskustelun kuuntelemiseen!). Niiden lisäksi varsinaiselle kuuntelemiselle ja reagoinnille jää lopulta yllättävän vähän tilaa.

Hektinen TV-keskustelu on myös hankala pitää tiukasti annetussa teemassa. Etenkin tällä kertaa teema oli varsin sumearajainen (empatia ja kuunteleminen), ja yleisössäkin tuntui siltä, ettei keskustelun tarkoitus tai tavoite ollut ihan selvillä. Puhuttiin yhtäältä toisen kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä, mutta kuitenkin lopulta ajauduttiin jälleen pohtimaan maahanmuuttopolitiikkaa ja rasismia yleisesti vanhojen argumenttien vastakkainasettelulla (onko maahanmuutto turvallisuusriski ja taloudellinen uhka vai humanitäärinen velvollisuus ja taloudellinen mahdollisuus).

Kun tarkoitus oli pohtia empatian tai sen puutteen merkitystä tässä keskustelussa, tässä ei lopulta päästy kovin pitkälle, vaikka toimittajat yrittivätkin kysyä vierailta, voivatko nämä empaattisesti ymmärtää keskustelukumppaninsa näkökulmia. Meille yleisössä jäikin tunne, että keskustelu alkoi vasta käydä hedelmälliseksi siinä kohtaa, kun olikin jo loppujuonnon aika.

Tarinallisuus toimii lähtökohtana

Ohjelman pyrkimys empaattisuuteen ja kuuntelemiseen tuli esiin ennen muuta kolmeen henkilötarinaan keskittymisenä: studion livehaastatteluissa syyrialaistaustainen ”Aleppon lelusalakuljettaja” Rami Adham ja Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kertoivat omista taustoistaan ja valaisivat niiden avulla omia poliittisia näkemyksiään suhteessa maahanmuuttoon ja pakolaiskriisiin. Lisäksi dokumentti-insertissä ”Paluu Bagdadiin” kuultiin irakilaisen turvapaikanhakijan Alaa Namsawyn tarina kokemuksistaan turvapaikanhakijana Lieksassa, kielteisen turvapaikkapäätöksen saamisesta ja paluusta kotiin Bagdadiin sen jälkeen.

Kuten sojo-työpajoissakin on puhuttu, henkilöiden kautta kerrotut tarinat ovat usein hyvä lähtökohta monimutkaisten ja tunteita herättävien aiheiden käsittelyyn. On tärkeää, että keskustelun kohteena olevat pääsevät kertomaan omin sanoin kokemuksistaan.  Kerronnallinen muoto ylipäänsä tutkitusti helpottaa yleensä myös sellaisten viestien vastaanottamista, mitkä ovat ristiriidassa omien arvojen ja poliittisten näkemysten kanssa.

Henkilötarinat voivat siis auttaa keskusteluyhteyden avaamisessa, kun keskustelun osapuolet näyttäytyvät yksilöinä inhimillisine vaikuttimineen, eivät vain puolueiden, ideologioiden tai instituutioiden edustajina. Samalla on kuitenkin tärkeää myös pitää keskustelu konkreettisena: oleellista on, mitä on tapahtunut, sanottu tai tehty, ei niinkään se, ”mikä sinä olet”.

Voisiko kuunteleminen olla hyvää telkkaria?

Miten sitten onnistuttiin siinä empaattisessa kuuntelemisessa, jota illan teema lupasi? Kuunteleminen ei tarkoita pelkkää ääneen päästämistä, vaan on myös syytä osoittaa, että keskustelun osapuolet ovat tulleet kuulluksi. Tämä ei tarkoita kritiikitöntä hymistelyä, vaan myös esimerkiksi sanavalintoihin tai epäsuoriin vihjauksiin tarttuminen voi olla aktiivista kuuntelemista. Tarkennusten penääminen palvelee lopulta kaikkia keskustelun osapuolia, kun väärinymmärrysten ja kärjistysten riski pienenee.

Yksi tärkeä oppi kuuntelevan keskustelun rakentamiseksi on, että kanssakeskustelijan puheen sisäistämiselle on annettava aikaa, tyyliin ”Odotas hetki, kun mietin tuota mitä sanoit”. TV-muoto tuntuu kuitenkin suosivan mielellään napakoita, ehkä huumorilla sävytettyjä tai sanavalinnoiltaan kärkeviä soundbyteja, joita yleisön on helppo lainata twiiteissä ja joista saa myös lyhyitä klippejä ohjelmaa mainostaviin verkkovideoihin. Toisaalta, onko tämä ainoa tapa olla kiinnostava TV-kasvo? Ehkä juuri ”pysähdytäänpä hetkeksi miettimään” voisikin olla yllättävä ja kiinnostava puheenvuoro? Voiko kuunteleminen olla myös viihdyttävää?

Perjantain tapauksessa jäimme myös miettimään suoran lähetyksen lomassa nähtyjen inserttien roolia keskustelussa. Myös näitä puheenvuoroja olisi voinut ottaa mukaan keskusteluun perusteellisemminkin. Esimerkiksi päiväkotilasten neuvot kehumisesta, kiittämisestä ja niin itsen kuin toistenkin kunnioittamisesta olivat oikein toimivia keskustelutaitojen evästyksiä! 🙂

Perjantai on tyyliltään rento ja myös omanlaisellaan huumorilla ryyditetty. Tämä jättää tilaa monenlaisille puheenvuoroille, erimielisyyksillekin. Ja vaikka livelähetyksen rajoittavat raamit tulivatkin selväksi myös viime perjantain lähetyksessä, ohjelma on kuitenkin suhteellisen rauhallinen, kun vieraita on vain kaksi ja heidät kohdataan kahteen eri otteeseen. Lähtökohdat sovittelevaan ja rakentavaan keskusteluun ovat siis hyvät, ja mielestämme monia onnistumisia on jo nähtykin. Lupaamme kuunnella teitä tulevinakin perjantaina!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s