Sojopajojen juttusatoa

Kolmannet työpajatapaamiset Helsingissä ja Oulussa ovat takana. Käsittelimme niissä osallistujien tuottamia journalistisia kehityshankkeita ja juttukokeiluja. Jutuista aika monet on jo julkaistukin, joten nyt voimme jakaa muutamia esimerkkejä, joita on tehty sovittelevuuden periaate mielessä.

rakentaminenPaikalliset aiheet voivat usein olla otollisia sovittelevalle keskustelulle. Omaa arkista elinympäristöä koskevat muutokset herättävät helposti tunnekuohuja, ja ”NIMBY-ilmiöstä” puhutaankin aika ajoin. Paikalliset kiistat avaavat kuitenkin näkökulmia myös niihin kytkeytyviin isompiin arvokeskusteluihin. Onnistuneista ratkaisuista kertominen voi puolestaan auttaa monia muita vastaavissa tilanteissa olevia paikallisyhteisöjä ja purkaa pelkoja. Suvi Vesalainen käsitteli YLE:lle tekemässään juttuparissa Helsingin täydennysrakentamista joukkoistamisen keinoin. Taustoittavassa jutussa Suvi kutsui pääkaupunkiseudun asukkaita kertomaan omia kokemuksiaan täydennysrakentamisesta ja tältä pohjalta syntyi erilaisia ratkaisuja esittelevä juttu ”remonttipommin” purkamisesta.

ulkopolitistKansainvälisen kontekstin selventäminen ja huolellinen taustoittaminen monissa aiheissa voi olla tarpeen, jotta ymmärretään paremmin, mistä oikeastaan halutaan keskustella. Monien konfliktiherkkien aiheiden käsittelyssä kansallinen keskustelu voi olla jo niin henkilöitynyttä ja jumiutunutta, että koko debatti on vaarassa trivialisoitua. Tämän vuoksi kansainvälinen vertailu, analyysi ja etäisyyden ottaminen voivat toimia sovittelevina eleinä. Elina Ylä-Mononen tarttui isoon aiheeseen The Ulkopolitistin jutussaan ”Eurooppa nousee vastarintaan”: hän kartoitti eurooppalaisia äärioikeistolaisia liikkeitä, niiden eroja ja yhtäläisyyksiä, ja loi samalla ennakoivan katseen ensi vuonna Euroopassa pidettäviin vaaleihin.

vaihtoehtohoidotHuolellinen pohjatyö on tarpeen myös silloin, kun sovittelevuutta tavoitellaan osapuolten yhteisessä livekeskustelussa. Hankalien aiheiden kanssa työtään tekevät ihmiset ovat usein jo valmiiksi varuillaan, kun toimittaja alkaa kysellä aiheesta. Heillä saattaa olla taustalla myös kauhukokemuksia pieleen menneistä haastatteluista. Matleena Ylikoski tiesi tämän valmistellessaan Jyväskylän Radio Suomeen koko iltapäivän radiokeskustelua lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen kitkaisesta rinnakkaiselosta. Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen etukäteen kantoi hedelmää ja keskustelu sujui sopuisasti olematta silti hymistelevää. Niin keskustelijoilta kuin yleisöltä saadun palautteen perusteella ainakin tässä terveysaiheessa sovittelevalle otteelle oli tilausta ja lopputulos oli kaivattu – keskustelun painopiste oli erimielisyyksien sijaan yhteisessä tavoitteessa eli ihmisten hoitamisessa. Radiokeskustelu on kuunneltavissa YLE Areenassa ja kirjoitettu juttu luettavissa YLE:n verkkosivuilla.

sipilaJoskus jännitteet muodostuvat sellaisten osapuolten välille, joita on lähes mahdoton saada samaan pöytään. Ja kysymykset voivat olla niin isoja, että jo pelkkä niiden julkinen kysyminen on arvokasta kansalaisten kuulluksi tulemisen ja yhteiskuntarauhan näkökulmasta. Barbro Björkfelt kysyy tällaisen kysymyksen Svenska YLE:lle tekemässään televisiodokumentissa ”Kirjeitä pääministeri Sipilälle/Brev till statsminister Sipilä”: mitä kansalaisen tulisi tehdä, jos hän kokee, ettei voi enää hyväksyä nyky-yhteiskuntaa ohjaavaa arvomaailmaa? Onko kansalaisella mitään muita keinoja käydä arvokeskustelua ja vuoropuhelua päätöksentekijöiden kanssa kuin äänestäminen neljän vuoden välein? Miten kansalainen voi kokea tulevansa kuunnelluksi? Vaikka dokumentti käsittelee ensisijaisesti 700:ää Juha Sipilälle lähetettyä turvapaikkapolitiikkaa koskevaa kirjettä, näihin kysymyksiin kaivataan varmasti vastauksia lukuisien muidenkin polttavien kysymysten kohdalla. Björkfelt ei lopulta saanut pääministeri Sipilää vastaamaan kysymyksiinsä, mutta sisäministeri Paula Risikon pakeille hän pääsi, yhdessä erään kirjeen lähettäneen kansalaisen kanssa. Dokumentti katsottavissa YLE Areenassa ja netissä on luettavissa juttu kirjekampanjasta ja sen tavoitteista sekä Risikon kanssa käytyä keskustelua summaava juttu.

Näiden hienojen juttujen lisäksi monia muita on parhaillaan työn alla, ja ensi keväänä uusien työpajojen myötä on luvassa lisää.

Mainokset

Uusien journalismien viidakossa

Sovittelujournalismi osana yhteiskunnallisesti vastuullisen journalismin kenttää

Me Sovittelujournalismi-hankkeen tutkijat, Mikko ja Laura, kävimme marraskuussa viestinnän tutkimuksen konferenssissa Prahassa. Kerroimme hankkeesta eurooppalaisille tutkija- ja opettajakollegoille ja kuulostelimme, tehdäänkö muualla mitään samantapaista.

Kun valmistelimme esitystä ja kuuntelimme muiden puheenvuoroja, alkoi meille hahmottua yhä selkeämmin se lavea käsitteiden ja käytäntöjen kenttä, jolla toimimme. Mediataloissa ja yliopistoissa kehitellään monenlaisia ”uusia journalismeja”, joilla on yhtymäkohtia siihen, mitä me olemme ajatelleet sovittelujournalismin tavoittelevan.

sosiaalisen-vastuun-journalsimit

Osa näistä journalismeista on käytännön työelämästä nousevia uudistusliikkeitä ja osa tutkimuksen piirissä keskusteluttaneita ajatuksia. Tämä aiheuttaa joskus tilanteen, jossa journalistit ja tutkijat puhuvat samasta teemasta mutta hyvin eri termein.

Lisäksi kenttää sekoittaa myös se, että jotkin uudistusliikkeet ovat keskittyneet paikallisiin teemoihin ja jotkin globaaleihin ongelmiin, kuten kansainvälisten konfliktien käsittelemiseen. Globaalilla kentällä toimivia journalismeja ovat muun muassa ”rauhanjournalismi” (peace journalism), ”konfliktisensitiivinen journalismi” (conflict-sensitive journalism) ja ”sovitteleva tai sovintojournalismi” (mediative journalism). Konferenssissa kuulimme myös, että Ruotsissa ollaan parhaillaan kehittelemässä ajatusta ”kestävän kehityksen journalismista” (sustainable journalism), jossa journalismia pyritään tekemään vastuullisesti niin ympäristön, yhteiskunnan kuin taloudenkin näkökulmasta.

Eniten keskustelua tällä hetkellä herättää kuitenkin ”rakentava journalismi” (tai ”konstruktiivinen journalismi”) (constructive journalism), joka on nousussa etenkin Britanniassa, Skandinaviassa ja Hollannissa. Prahassa tapasimme muun muassa vastanimitetyn rakentavan journalismin professorin, Liesbeth Hermansin. Hermans on aikaisemmin tutkinut ja opettanut myös ”kansalaisjournalismin” (public/civic journalism) menetelmiä, joissa rakennetaan dialogia kansalaisten ja päättäjien välille. Hollantilaisessa Windesheimin ammattikorkeakoulussa rakentavuus on koko journalismikoulutuksen kantava teema. Myös Tampereen yliopiston journalistiikan opetukseen on haettu rakentavuuden oppia maailmalta.

Osassa Eurooppaa ja Amerikassa sen sijaan ”ratkaisukeskeinen journalismi” (solutions journalism) tuntuu olevan se termi, jonka ympärillä keskusteluja käydään. Lisäksi esimerkiksi ”hitaalla journalismilla” (slow journalism) on yhtymäkohtia siihen, mitä teemme. Siinä missä rakentava journalismi katsoo tulevaan, hitaassa journalismissa on sallittua katsoa myös taaksepäin ja syventyä siihen, mikä menneessä uutisessa oli merkittävää ja mitä siitä voisi oppia.

”Vastavuoroinen” (reciprocal), ”osallistava” (participatory) ja ”verkostoitunut journalismi” (networked journalism) puolestaan käsittelevät enemmän sitä, miten journalismia voisi tehdä entistä yhteistoiminnallisemmin. Tähän haetaan keinoja etenkin verkkoteknologiasta ja sosiaalisesta mediasta.

Kaikkia näitä journalismeja yhdistää kuitenkin se, että niissä otetaan tosissaan journalismin yhteiskunnallinen vastuu. Tällöin ei pidetä yhdentekevänä, missä sävyssä, mistä näkökulmasta tai kenen kanssa journalismia tehdään.

Prahan konferenssissa emme kuitenkaan törmänneet kovin moneen hankkeeseen, jossa yhteiskuntavastuuta olisi käsitelty meidän tapaamme toimintatutkimuksen keinoin, yhdessä toimittajien kanssa.

Näyttää selvältä, että tutkimuksen kentällä kaivataan erilaisia käsitteitä kokoavaa ja jäsentävää ajattelua sekä esimerkkejä käytännön toteutuksista. Myös toimittajat kaipaavat keskustelua eri lähestymistavoista ja arkiseen työhön sovellettavia menetelmiä. Tätä työpajamuotoinen työskentely voi tarjota.

Laura Ahva & Mikko Hautakangas

Uusia tarinoita etsimässä

Maanantaina 7.11. pääsimme yhdessä sovittelujournalistien kanssa osallistumaan amerikkalaisen sovittelun ammattilaisen Robert R. Stainsin työpajaan. Stainsilla on yli 20 vuoden kokemus erilaisista yhteisöjen sovitteluprosesseista Yhdysvalloissa. Hän toimii myös RSD-menetelmän (Reflective Structured Dialogue) kouluttajana Essential Partners -yrityksessä ja tekee yhteistyötä mm. Harvardin ja Kansas Staten yliopistojen kanssa. Hän vierailee parhaillaan Suomessa neuvottelu- ja sovittelupalveluja tarjoavan Akordi Oy:n isännöimänä, ja Akordin kautta mekin pääsimme Bobia tapaamaan.

stainspaja_0711_2016

Meillä oli kiinnostava kolmetuntinen lumituiskuisella Katajanokalla. Tiivistämme tähän keskustelusta muutamia ajatuksia, jotka tuntuivat aivan erityisesti resonoivan meidän sovittelujournalismimme kanssa.

Tarinat ja todistaminen. Jos jumiudumme kertomaan aina samoja stereotyyppisiä tarinoita, ne tuottavat jumiutunutta keskustelua, mistä seuraa puolestaan jumiutuneita suhteita ihmisten ja ihmisryhmien välillä. On tärkeää, että eri osapuolilla on mahdollisuus kertoa tarinansa, ja että ne tulevat ”todistetuksi”, aktiivisesti kuunnelluksi.

Teimme yhdessä harjoituksen, jossa itse kunkin piti miettiä itsestään kerrottuja tarinoita, ja oli aika valaisevaa havaita, kuinka tietyt yksittäisetkin tilanteet tai toisen sanomat sanat voivat vaikuttaa vahvasti ja pitkäaikaisesti käsityksiin siitä, millaisia olemme ja mihin pystymme. Kysymys ei siis ole vain siitä, mitä pääsemme itse sanomaan, vaan miten kuulemme toisten puhuvan meistä. Mitkä kaikki tarinat ovat mahdollisia? Mitä jää kertomatta, mitä taas kuulematta?

Jumiutuneita tarinoita muuttamalla voidaan siis päästä eteenpäin jumiutuneissa ihmissuhteissa. Journalistit voivat olla tässä avainasemassa, sillä uusia tarinoita voidaan tavoittaa esittämällä uudenlaisia kysymyksiä. Sovittelutyötä ja journalismia voisikin yhdistää aito uteliaisuus toista kohtaan, halu ymmärtää – kuten Bob sanoi, uteliaisuutta tulee ruokkia, ”cultivate the curiosity”!

Kysymisen voimaan liittyy tietysti myös riskinsä. Niin sovittelijalla, toimittajilla kuin meillä tutkijoillakin oli kokemuksia siitä, kuinka huonosti muotoiltu kysymys saattaa nostaa kysymyksen kohteen takajaloilleen ja lukita vuoropuhelun tavalla, jonka purkaminen vaatii jälleen paljon työtä. Bob käytti psykologiasta ja neurobiologiasta tuttuja käsitteitä kuvatessaan näitä ”pakoreaktioita”: uhkaa kokiessaan keskustelukumppani voi joko vetäytyä tai hyökätä, ja kumpikin näistä reaktioista puolestaan synnyttää uhan tunnetta toisessa keskustelijassa.

Tämän vuoksi on syytä pitää mielessä, että kun esität ihmiselle kysymyksen, hän puolestaan lukee sinua sen kysymyksen kautta. Mihin pyrit kysymyksillä, miksi haluat tietää, mitä oletuksia sinulla jo on? Luottamuksen ilmapiirin rakentamiseksi yksi toimiva keino voikin olla se, että tarjoaa avoimesti mahdollisuuden vastakysymyksiin. ”Aion kysyä sinulta nyt jotain hieman hankalaa, mutta ennen kuin vastaat, saat esittää minulle vastakysymyksen.”

Konfliktien sovittelutyön ja julkisen keskustelun tuottamisen välillä on löydettävissä paljon yhtymäkohtia, mutta myös eroavaisuuksia. Näiden risteyskohtien sovittelua jatkamme työpajoissamme!