Toimittaja, älä ääripäistä!

Tampereen työpajaamme osallistunut Nadja Mikkonen, toimittaja ja rauhan- ja konfliktintutkimuksen opiskelija, kirjoittaa median vastuusta ”ääripäistämisessä”. Olisiko joitakin toimituksellisia rutiineja ja ihanteita syytä tarkastella uudelleen?

Siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäinen turvapaikanhakija vuonna 2015 astui jalallaan Suomen rajojen yli, on keskustelu monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta ollut lähes tauotonta. Ohimenevistä hiljaisista hetkistä huolimatta on keskustelu ollut niin runsasta, että Ylekin lisäsi jossain vaiheessa oman aihetunnisteen “Turvapaikanhakijat” sivuilleen.

Hyvin pian keskustelun termit sekoittuivat keskenään. Alettiin puhumaan maahanmuutosta yleensä, ei vain turvapaikanhakijoista. Viimeistään Olli Immosen kenties tunnetuin teos, Facebook-päivitys monikulttuurisuuden painajaismaisuudesta keskellä kesää 2015, pisti pakan sekaisin. Nyt puhuttiin yhtä aikaa monikulttuurisuudesta ideologiana ja ihanteena, maahanmuuttajista rikkautena ja taakkana. Sekä turvanpaikanhakijoihin kohdistuneet polttopulloiskut että ahdistelusyytökset seilasivat jossain tämän käsitteellisen sekasotkun mukana.

En tiedä tarkalleen, missä vaiheessa keskustelu maahanmuuttoasioista brändättiin ääripääkeskusteluksi, mutta paraskaan mainostoimisto ei olisi pystynyt samaan. Keskustelu saavutti sellaisen saturaatiopisteen, että sitä puitiin Ylen A2-Turvattomuusillassa asti, ja presidentti toivotti Tolkun ihmiset estradille.

Missään vaiheessa en havainnut, että media olisi kääntänyt peilin itseensä ja kysynyt kuvastimelta, ken on heistä kaikkein ääripäistävin. Se olisi voinut olla aika hyvä siirto. Tutkimukset osoittavat, että medialla on rooli polarisaatiossa eli ääripäistymisen edistämisessä – tietenkin. Yllättyneet voivat nostaa tässä vaiheessa käden ylös. Kuten poliittisten tieteiden ja viestinnän professori Diana C. Mutz muotoilee: jos media tarjoilee ja raportoi yhä enemmän ääripäihin nojaavia mielipiteitä, ei ole ihme, että myös suuri yleisö antaa tukensa enenevässä määrin polarisoiville näkemyksille.

Tähän rakoon iskee sovittelujournalismi. Toisin kuin nimestä voisi päätellä, se ei ole hattaramaista lässytystä, jossa joukkomurhaaja ja omaiset otetaan samaan tilaan ja kumpikin osapuoli kertoo, miltä nyt tuntuu, voisimmeko jotenkin ymmärtää toisiamme. Sovittelujournalismin perimmäinen tarkoitus on toki saada aikaan vuoropuhelua, mutta se ei tapahdu vain valikoimalla sopivat haastateltavat. Sovittelujournalismi on journalismia, jossa toimitukselliset rutiinit otetaan tarkasteluun ja niistä karsitaan sellaiset piirteet, jotka lietsovat tulehtunutta tilannetta. Toimittajan tehtävä on raportoida journalismin etiikan mukaisesti, mutta tavalla, joka ei tarkoituksellisesti lietso ristiriitaa, kärjistyksiä eikä stereotypioita. Sovittelujournalismi tutkii maailmaa, tunnistaa journalististen rutiinien olevan osa yhteisiä ongelmiamme, ja toimii sen mukaisesti.

Tämä tarkoittaa sitä, että moni uutishuoneen ihanne nopeudesta, reaktiivisuudesta ja mehevistä otsikoista vaatii uudelleentarkastelua. Juttua ei voi tehdä kutkuttavat sitaatit mielessä viis veisaten siitä, ruokkiiko tarina tulehtunutta tilannetta entisestään. Se voi olla vaikea pala niellä. Me toimittajat haluamme ajatella, että tehtävämme on raportoida maailmaa yleisölle, ja tässä ylväässä periaatteessa ei ole sijaa miettiä, mikä on oma osuutemme tapahtumaan vaikuttamisessa. Valitettavasti pää on kuitenkin otettava toimituksellisesta pensaasta ja todettava, että journalismia ei tehdä missään kuvitteellisessa tyhjiössä, jossa voimme osoittaa maailmaa sormella ja sanoa yleisölle: “Katsokaa, kaikenlaista täälläkin tapahtuu!”

Kehyksillä on väliä. Sanavalinnoilla on väliä. Ja aivan erityisesti merkitystä on sillä, miten monta kertaa toimittaja toistaa samaa ajatusta yleisölle. Jos erimielisyyksien roihahtaessa paras uutisantimme on kaivaa joka niemennotkosta joku asiasta jotain mieltä oleva asiantuntija, poliitikko tai julkkis, ei ole ihme, että esimerkiksi ääripääkeskustelu ei ole vieläkään ohi. On monta kertaa todettu, että Suomessa on vahvasti eri mieltä olevia ihmisiä koskien esimerkiksi maahanmuuttoa, saamelaisten oikeuksia ja koulutukseen investoimista. Mitä me näille asioille aiomme tehdä?

Nadja Mikkonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s