Keskeneräisyys ja epävarmuus sovittelijan työkalupakkiin?

Kävin puhumassa viime viikolla sovittelujournalismista Tiedetoimittajat ry:n kongressissa Helsingin yliopistolla. Puheenvuoroni pidin avoimen tiedeviestinnän hengessä: onhan tutkimushankkeemme vielä pahasti kesken.

Olen kuitenkin koko hankkeen ajan ajatellut, että nyt on kyseessä tutkimus, joka on parhaimmillaan silloin kun se on vielä keskeneräinen, kun sovittelujournalismin periaatteet ovat vasta muotoutumassa ja niitä voi käsitellä journalismia ja viestintää tekevien ammattilaisten kanssa yhdessä. Valmiin paketin ja varmojen kikkojen tarjoaminen ei tunnu tässä kohdin toimivalta.

Keskeneräisyys tuntui olevan viime viikon teema myös siksi, että puheviestinnän tieteellinen yhdistys Prologos ry palkitsi tuolloin elämäntyöpalkinnolla Timo Pehrmanin. Hän on pitkän linjan sovittelija, joka on viimeksi keskittynyt erityisesti työyhteisösovitteluun ja kehittänyt siihen käytettävän mallin väitöskirjatyönään.

Keskeneräisyys tuli esiin Ylen haastattelussa, jossa Pehrman totesi, että mitä epävarmempi olo sovittelijalla on, sitä parempi sovittelusta tulee. Tällä hän viittasi tulkintani mukaan siihen, että liika itsevarmuus ei sekavassa konfliktitilanteessa vie eteenpäin. Pitää sietää sekasotkua, tunnetta ja keskeneräisyyttä. Lisäksi hän muistutti, että sovittelija ei saa mennä opettamaan osapuolia ja että valesovittelijoitakin voi olla liikkeellä ja niitä pitää varoa.

Tässä kohdin mietin itsekriittisesti: emmehän vain ole tässä hankkeessa sellaisia valesovittelijoita, jotka raapaisevat sovitteluteorioiden pintaa ja jatkavat matkaa liian nopeasti? Esitelmää laatiessani itselleni kuitenkin kirkastui hankkeemme yksinkertainen perusajatus uudestaan: jos sovittelun menetelmiä sovelletaan jo kouluissa, työpaikoilla, oikeuslaitoksessa, perheissä, naapurustoissa ja ympäristöasioissa, niin miksei sitten myös journalismissa?

Sovittelu pitää tällöin kuitenkin ottaa tosissaan ja niin, ettei journalismi ole mukana tuottamassa valekompromisseja ja valetasapuolisuutta. Sovittelujournalismin kehittely saattaa siis vielä olla kesken, muttei valheellista tai pinnallista. Tutkimuksen maailmassa saamme vielä välillä nauttia johonkin asiaan syventymisestä ja keskittymisestä, ja sovittelun käsitettä pitää vielä tosissaan tutkiskella juuri journalismin näkökulmasta.

Syventyminen ja pohdiskelu eivät puolestaan aina ole mahdollista uutisjournalismissa. Siksi sovittelu voi osoittautua hankalaksi ainakin nopeatempoiselle päivittäisjournalismille. Tämä tuli esiin tiedetoimittajien paneelissa, josta jäi mieleeni kansanedustaja Pekka Haaviston käyttämä termi ”myötäkuuntelu”.

Haavisto kertoi, kuinka tärkeää hänen kokemuksensa mukaan konfliktien sovittelussa on, että jaksaa kärsivällisesti kuunnella osapuolten puheenvuorot loppuun saakka. Ensin toistuvat tutut argumentit ja pinnalla olevat tunteet, mutta nämä pitää vain jaksaa myötäkuunnella. Vasta loppuvaiheilla tulee yleensä esiin jotain sellaista, jossa on nivelkohta toisen osapuolen ajatteluun.

Laura Ahva

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s