Comet yhdistää voimansa: vuorovaikutuksen, kansalaisjournalismin ja verkkokulttuurien tutkimuksen yhteispeliä

Verkon monitahoisessa viestintäympäristössä etsitään uusia työtapoja, joissa yhdistyy vuorovaikutuksen, journalismin ja verkkomedian osaaminen.

Sovittelujournalismi-hanke on kaksivuotinen ja se toteutetaan Tampereen yliopiston Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMETissa. Hanke sijoittuu (1) sovittelevan vuorovaikutuksen, (2) kansalaisjournalismin sekä (3) verkkomedian keskustelukulttuureja käsittelevän tutkimuksen risteyskohtaan ja yhdistää siten uudella tavalla COMETissa kertynyttä viestinnän tutkimuksen osaamista.

(1) Sovitteleva vuorovaikutus. Sovittelu (”mediation”) ymmärretään usein konfliktien ja ristiriitojen hallinta- ja ratkaisuprosessina, jossa neutraali osapuoli koordinoi ja tukee viestintää niin, että osapuolet pystyvät etsimään yhteistä ymmärrystä ja mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Lähtökohtana on, että konfliktin määritys, sen ratkaisuvalta ja siten myös vastuu palautetaan osapuolille. Ulkopuolinen ei voi esimerkiksi laatia sääntöjä tai normeja konfliktin ratkaisulle, vaan tarpeen ja sisällön täytyy nousta osapuolilta itseltään.
Sovittelun ydin ei ole kuitenkaan vain konfliktin tai ristiriidan ratkaisemisessa, vaan yhtä olennaista on ajatus sosiaalisten suhteiden korjaamisesta ja tukemisesta. Sovittelussa ei
siis pyritä pelkästään saavuttamaan tiettyä lopputulosta, sopimusta tai sovintoa, vaan olennaista on prosessi: miten osapuolet kuuntelevat ja kohtelevat toisiaan ja sitä kautta toistensa yhteisöjä – ja samalla myös itseään. Osallistumisen ja dialogisuuden edistäminen ovat sovittelevan vuorovaikutuksen keskeisiä lähtökohtia.

Osapuolten osallistamisen lisäksi sovittelevaan vuorovaikutukseen kuuluu olennaisesti myös kuulemisen ja kuuntelemisen ajatukset sekä tunteiden ilmaisemisen tukeminen ja niiden huomioon ottaminen. Yksi sovittelun haasteista on käsitellä tunteita vuorovaikutuksessa niin, että ne tulevat hyväksytyiksi mutta eivät uhkaa osapuolten arvoa tai jopa turvallisuutta. Parhaimmillaan osapuolten välinen ymmärrys toisistaan ja toistensa ajattelusta lisääntyy.

(2) Kansalaisjournalismi. Yhdysvalloissa syntyi jo 1990-luvulla julkisen keskustelun laatua parantamaan tähdännyt journalismin kehityssuuntaus, joka nimettiin kansalaisjournalismiksi (public journalism). Kansalaisjournalismi pyrki yhtäältä
vastaamaan sanomalehtiin kohdistuviin taloudellisiin paineisiin ja toisaalta vahvistamaan osallistuvaa demokratiaa.

2000-luvun taitteessa Suomessakin tehtiin laajasti kansalaisjournalismin tutkimus- ja kokeiluhankkeita. Kokeilut tuottivat joukon journalistisia käytäntöjä, kuten kansalaispaneelit, asuinalueita kiertävät uutisautot tai erikoistoimittajat, joiden tehtävänä oli pitää yhteyttä kansalaisyhteiskunnan suuntaan, ei vain politiikan tai yritysmaailman suuntaan. Kansalaisjournalistiset kokeilut kuitenkin hiipuivat internetin ja mediateollisuuden nopean muutoksen myötä. Sosiaalisen median nousu muutti toimitusten ja kansalaisten välistä vuorovaikutusta yhtäältä entistä vaivattomammaksi ja toisaalta entistä teknisemmäksi. Polarisaation ongelma ei kuitenkaan poistunut. Tämän vuoksi paluu kansalaisjournalismin perusajatusten äärelle tuntuu nyt yhä ajankohtaisemmalta.

(3) Verkon keskustelukulttuurit. Verkkokeskustelujen ja -kommentoinnin kuulumista journalismiin ei ole alalla pidetty itsestään selvänä, ja esimerkiksi Journalistin ohjeiden verkkopalstoja koskeva liite julkaistiin vasta vuonna 2011 (JSN 2011). Verkkokeskusteluissa keskustelu on usein liioittelevaa ja mustavalkoista, ja mielipiteiden kirjo jää helposti piiloon. Erimielisyys ja negatiivisuus voivat olla myös keinoja pitää keskustelu käynnissä (ns. trollaaminen). On esimerkiksi selviä viitteitä siitä, että BBC:n verkkouutisten kommentointi pyörii pitkälti negatiivisten tunteiden ympärillä.

Lähtökohtaisesti kuitenkin varsin pieni osa internetin käyttäjistä osallistuu aktiivisesti avoimiin verkkokeskusteluihin, kun taas useimmat käyttävät verkkoa lähinnä viihtymiseen ja tiedon hakemiseen. Myös uutismedioiden omilla verkkosivuilla aktiivisin käyttäjäkunta on usein kävijämääriin nähden suhteellisen pieni, minkä lisäksi verkkokeskustelijat edustavat usein eri ihmisryhmiä kuin lehtien lukijakunta.

Tämän dynamiikan ymmärtäminen on jatkossa yhä tärkeämpää. Syntyvän keskustelun kannalta ei ole yhdentekevää, esiintyvätkö toimittajat itse sosiaalisessa mediassa ja millaisia keskustelunavauksia he tekevät viestinten omilla sivustoilla. Sekä tutkimukset että journalistien omat kokemukset ovat osoittaneet, että keskustelun laatu paranee ja moderoinnin tarve vähenee uutismedioiden verkkosivuilla, kun toimittajat itse osallistuvat verkkokommentointiin.

Verkkokeskustelut luovat siten erityisen vaativan alustan sovittelevuudelle, jonka mukaan tunteiden esittäminen tulee hyväksyä mutta samalla tulee pitää huolta tunneilmaisujen rakentavuudesta. Hankkeemme tavoitteena onkin miettiä, miten voidaan kehittää moderointia journalistisena työmetodina, joka välittää ja sovittelee eikä pelkästään poista ongelmallisina pidettyjä keskustelusäikeitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s